Maailmanpyörässä.

Käytiin tämänlainen keskustelu:

"Iik! Miksi mä luulin että tää on hyvä idea."
"Whee!"
"Älä liiku, voitko vaan olla liikkumatta. Älä etenkään nouse seisomaan."
"Saanko hengittää?"
"Saat hengittää."
"Whee!"
"Älä naura mun kurjuudelleni! Mua oikeesti pelottaa."
"En mä naura."
"Miks sä hymyilet?"
"Täällä on niin nättiä."
"En pysty nyt katsomaan."
"Whee!"
"En voi ottaa valokuvia. Otatko valokuvia mun puolesta? Eikun nyt ei oteta valokuvia, en voi ojentaa kameraa."
"Whee!"
"Mä saan paniikkikohtauksen."
...
"SÄ LIIKUIT!"


Puolisoni on hyvin kärsivällinen ihminen.


(Oli siellä oikeesti nättiä.)

Kulttuurin hinta?

Tässäpä taas itse asiassa aihe josta piti kirjoittaa jo ajat sitten. Minut henkilökohtaisesti tuntevat tietänevät rakkaasta musiikkiharrastuksestani. En pelkästään harrasta laulua vaan nautin ihan älyttömästi oopperasta ja elävästä musiikista. Klassinen musiikki livenä on erityisen lähellä sydäntä - en yhtään sano etteikö rokkikeikoilla olis mielettömän latautunut tunnelma, mutta klassisessa musiikissa on aina mieletön solistien ja orkesterien ja kapellimestarien, kuoromestarien ja orkesterinjohtajien yhteineinen voimainkoitos. Siinä on aina jotain uutta vanhaan sävellykseen. Levyltä kuuntelemisessa ei ole samaa taikaa kuin paikan päällä. En ole tainnut nähdä yhtään oopperaa (edes kepeämielistä) jossa en olisi itkenyt salaa hiljaa ja niellyt palaa kurkusta.

Suomen Kansallisoopperaa olen ylistänyt tutuille ympäri maailmaa ylpeänä. Olen kertonut että meillä on valtion kustantama ooppera, jossa esiintyy huippuluokan muusikkoja ja laulajia sekä kansainvälisiltä areenoilta että Suomesta, ja joka on tehty tavallisille kansalaisille saavutettavaksi. Itse asiassa, näin itse viime syksynä esityksen jossa huomioitiin jopa kuulovammainen yleisö. Se oli käsittämättömän innostavaa! Ylipäänsä olen sitä mieltä että meillä on syytä ylpeyteen: musiikin korkeakoulutus on erittäin korkeatasoista, ja koulujärjestelmämme takia raha opiskelijaksi pääsyssä ei ole niin ratkaisevaa kuin taidot. Meidän oopperassa on mieletön määrä lahjakkuuksia alkaen lavasuunnittelijoista ja puvustajista - sanoisin että taiteellisesti Suomen Kansallisooppera on kunnianhimoinen ja tasokas. Esitykset ovat kiinnostavia kaikin puolin.

Kun sitten valtio tekee kaikkensa tehdäkseen oopperasta ja baletista saavutettavaa kansalle, niin minkä tähden suomen kansalaiset niin kiivaasti sitä vihaavat ja mieltävät kalliiksi? Lähes poikkeuksetta Ooppera-aiheisissa uutisissa, joissa on kommenttiketjuja, ollaan närkästyneitä siitä, miten ooppera on korkeakoulutetun yläluokan elitististä mässäilyä johon tavallisella kansalaisella ei ole edes varaa. Tämä todetaan koskaan astumatta sisään koko rakennukseen.

Rakkaat tavalliset kansalaiset. Halvimmat liput ilman alennusryhmiä ovat 22€. Kun miettii kuinka monta esiintyjää lavalla on ja kuinka suuri taustaryhmä oopperan takana on, ja kuinka korkealaatuista tuotanto on, on tuo lipun hinta ihan hemmetin kohdallaan, eikä ole mitään hyvää syytä väittää etteikö siihen hintaan voisi ainakin kerran mennä katsomaan mistä on kysymys.

Ooppera ei ole yläluokan elitististä mässäilyä jota ei tajua ilman maisterinpapereita. Oopperoissa juoni avautuu kuten elokuvissakin, katsomalla ja kuuntelemalla. Yleensä se liittyy (traagiseen) rakkauteen tai eeppisiin teemoihin - tai aivan uusiin teoksiin jossa heijastellaan nykyaikaa tai lähihistoriaa. Lisäksi esimerkiksi Savonlinnan Oopperajuhlia varten tehtiin ooppera kaikkien innokkaiden toimesta growdsourcingin keinoin nettialustalla. Kuka tahansa saattoi antaa panoksensa, vaikka vain mielipiteen muodossa.

Ainoa mitä oopperaan mennessä on tehtävä on istuttava alas ja nautittava. Ehkä pukeuduttava nätisti jos haluaa nautiskella arjesta poikkeamisesta - useimmat haluavat.

Korkeakulttuuri yleisesti Suomessa mielletään vaikeastisaavutettavaksi, kalliiksi yläluokan touhuksi jota tekevät uhallaan tavallisesta kansasta vieraantuneet eksentriset korkeastikoulutetut taiteilijat, jotka saavat älyttömiä apurahoja. Ha!

Taidetta tehdään sekä tekijää että vastaanottajiaan varten, vastaanottajaa useimmiten sen tarkemmin määrittelemättä. Taidetta tehdään tekijöiden intohimosta taiteen tekemiselleen. Taide on aina vastaanottajastaan riippuvaista. Vastaanottajat määrittelevät lopullisen tulkinnan. Korkeakulttuuri ja populäärikulttuuri ovat geneerisiä leimoja joiden määrittely on älyttömän vaikeaa - se on teennäinen luokitus kulttuuriteokselle josta voi nauttia samalla tasolla periaatteessa kuka tahansa. Vastaanottava yleisö määrittelee itsensä. Jos tavalliset kansalaiset menevät oopperaan, niin silloin se on tavallisen kansalaisen kulttuurielämys.


Menkää, ihmiset, ja nauttikaa Suomessa erittäin edulliseksi tehdystä kulttuurista. Se on tehty jokaiselle kansalaiselle, koska me elämme sivistysvaltiossa joka uskoo, että taiteen (kuten koulutuksen ja terveydenhuollonkin) kuuluu olla kaikkia varten!

Manalan tiekiveämö Oy

Okei, ihan oikeasti ajattelin olla alunperin aktiivisempi bloggaaja, mutta sitten tapahtui kaksi merkittävää asiaa.

a) Minun elämänrytmini muuttui mukailemaan kaksivarvaslaiskiaisen (jota muutenkin muistutan hämmentävän paljon) nokturnaalista yörytmiä koska palasin  palkan kannalta kiusallisen osa-aikaiseen, mutta yötyöskentelyn kannalta käytännössä harmillisen kokoaikaiseen kolmivuorotyöhöni ja
b) huomasin, että vaikka ajatustyö on toki hirveän tärkeää, ei opinnäytetyö vaikuttanut edistyvän juurikaan vaikka ajatukseni pääsääntöisesti sen ympärillä kiersivätkin ja täten minulla oli koko ajan sellainen olo etten mihinkään muuhun oikeastaan keskitykään kuin opinnäytetyöhöni, vaikken sitä saanut aikaiseksi juuri ollenkaan ennen kuin, no, suurinpiirtein viime viikolla.

Näiden lisäksi tapahtui kiusallisesti klusteroitunut kasa muitakin vähemmän merkittäviä, mutta aikaavieviä asioita, sekä laiskuus.

Opinnäytetyöni palautan aikataulussaan 25.5. arvioitavaksi, ja semmaa saa tulla kuuntelemaan 29.5. Tikkurilaan, ellei ole parempaakaan tekemistä aamuyhdeksältä. Vaivaannuttavasti ääntäni selventäen selitän yli-innokkain käsielein aiheesta "Konsoliroolipelihahmon visualisointi konseptitaiteen keinoin". Olisi ehkä kivempaa jos tämä tarkoittaisi käytännössä että valmistun kohta, koska tuntuu etten ole vielä ehtinyt elämässä oikein muuta tehdäkään kuin opiskella ja ammattitaitoisesti viivyttää opintojani - käytännössä valmistunen ehkä joulukuussa. Opinnot venyvät syksyllä suoritettavaan työharjoitteluun Jossain, kesällä suoritettavaan kammoamaani php-ohjelmointikurssiin, sekä ammattiruotsiin.*

Ainiin, jos 29.5. ei julkaisemisseminaarini kiinnosta, niin samana päivänä on senaatintorilla pääsääntöisesti ainejärjestöjen ja osakuntien järjestämät satapäiset suursitsit, joiden tapahtumia voi seurata vaikka pikniköimällä. Luvassa on mm. musiikkiesityksiä tavanomaisen sitsilaulannan ohessa.

Sen lisäksi että aloittelen blogeja, jonka myönnän tehneeni puhtaasti opiskelujen taktisena harhautustoimena, olen mm. noin kuukauden myöhässä aloittamaan nestedieetin juhlaan, joka oli kaksi viikkoa sitten. Hyvät aikeet, jne.

Tänä kesänä aion kivettää tietä manalaan (koska helvetti on ikävä sana) mm. seuraavin projektein**:

-työllistyminen koulutusta vastaavaan työhön syyskuuhun mennessä (HAH)
-parveke kesäkuntoon 2012 (2020)
-allekirjoittanut kesäkuntoon 2013 (2030)
-kesäopinnot, DL syyskuussa (ehkä n. kaksi päivää ennen valmistujaisia)

Jos käytän jotakuta noista tekosyynä olla viettämättä aikaani ystävien ja sukulaisten kanssa tulevana kesänä, tätä blogia voi käyttää minua vastaan ja sanoa, etten keskittyisi niihin kuitenkaan.


*Jostain syystä opettaja tämänkeväisellä ammattiruotsin suorittamisperiodilla arvioi kohteliaasti yskähtäen, että yksi läsnäolokerta ammattiruotsin kymmenestä lähiopetuskerrasta ei varmaankaan takaa riittävää ruotsintaitoa. Yritin vakuuttaa, että mihin tahansa työllistynkin, on erittäin todennäköistä että minulle maksetaan lisää siitä etten edes yritä puhua ruotsia. Tämä ei riittänyt perusteluksi. Perusteluksi poissaoloille ei taas riittänyt se, että lähinnä olen ruotsintunneilta poissa tärkeämpien opintojen, kuten seminaarien ja työharjoittelukeskustelujen takia, jotka ovat kiusallisesti sijoitettu 20 km päähän, ja samaan aikaan tapahtuviksi.
**Realistisemmin arvioitu projektin valmistumisajankohta merkattu sulkuihin.

Miehet ja naiset.

Keskusteltiin työkaverin kanssa muutama yö sitten miesten ja naisten eroista, ja kuinka niitä eroja aletaan vasta nyt oikeastaan ymmärtämään. Tämä johtuu osittain siitä, että aiempina vuosikymmeninä vain miesten aivotoimintaa on systemaattisesti tutkittu, ja saatujen tulosten oletettu olevan viitteellisia myös naisten aivojen toimintaan. Tämän minulle kertoi asiasta valistunut työtoveri, joten lähdekriittisyyttä voi hyödyntää. Hän myös sanoi, että lääkkeitäkin testattiin aiemmin (en tiedä mistä lähtien tämä käytäntö todettiin hieman huonoksi, mutta luulen että siitä on jo ainakin muutama vuosikymmen) vain miehillä. Hieman epäilyttävää ja nyky-ymmärryksen valossa huvittavaa, mutta voinen kuvitella jossakin määrin pitävän paikkansa.

Miesten ja naisten eroja tutkinut ja sukupuoliorientoituneen lääketieteen kehitystä uranuurtanut naislääkäri Marianne Legato on kirjoittanut aiheesta yleisöystävällisyyteen tähtäävän kirjankin - tai lähinnä aiemmin mainitusta miesten ja naisten psyykkeen eroista ja kuinka niiden kanssa voi navigoida esimerkiksi parisuhteessa ja muussa jokapäiväisessä elämässä. Työkaverini oli sen lukenut, ja keskustelimme joistakin kirjan nostoista.

Kirjan otsikko väittää, että miehet eivät muka muista mitään ja naiset muistavat ihan liian hyvin. Tämä oli kirjan olennaisin ongelma, ja sitä oli selvitetty muunmuassa sillä, että miesten rooli ihmisyhteisöissä on ollut aina laumastaan kauemmas liikkuva metsästäjä, ja naisen taas enemmänkin senhetkiseen kotileiriin keskittynyt, lähiympäristöä ehkä keräilemällä tutkiva lauman hoitaja. Miesten kannalta on ollut olennaista unohtaa missä on käärmeitä tai miten kovaa sattuu kun sellainen puree, ettei hän ala pelkäämään vahingoittumista, tai tiettyjä alueita jotka kuitenkin voivat olla otollisia metsästykseen. Naisten kannalta olennaista muistaa missä on käärmeitä, että niitä välttelisi ja osaisi varoa lastenkin kanssa liikkuessa, ja miten esimerkiksi prosessoidaan mitäkin kasviravintoa syötäväksi. Kirjassa nostettiin kuulemma esille monta muutakin ajattelun ja toiminnan eroavaisuutta, joita vastaikkaisessa sukupuolessa on hankala ymmärtää, ja jotka selvittävät miehiin ja naisiin liitettyjä ominaisuuksia aika paljon.

Haluan mainita, että ensiksikin, aihe kiinnostaa minua todella paljon, mutta ennen kaikkea toiseksi; minusta on äärettömän helpottavaa ajatella, ettei minun tarvitse lukea kirjaa voidakseni ymmärtää elämänkumppanini ajatuksia edes orastavalla tavalla. Hahaa, heterot. Pääsemme helpommalla, edes jollakin saralla. Mutta vakavasti puhuttuna, todistettavissa olevat ajattelun ja toiminnan erot ainakin mahdollisesti selittävät myös sen, miksi esimerkiksi homojen ja lesbojen parisuhteet poikkeavat toisistaan niin radikaalisti. Pitää laittaa tämäkin kirja lukulistalle, johon perehdyn kunhan voin hyvällä omallatunnolla lukea jotain muuta kuin opiskelu- tai opinnäytetyömateriaalia. Heteroystävilleni suosittelen kirjaa välittömästi. Se on kuulemma paitsi erittäin hauska, myös oikeasti antaa keinoja ymmärtää ja huomioida kumppaninsa ajattelumaailmaa. Ehkä se ei vähennä ajoittain hankalasti ymmärrettävästä käytöksestä koituvaa ärtymystä, mutta auttaa suhtautumaan siihen terveemmin.

Vaivaannuttava aloitus.

Joskus on ihan pakko aloittaa uusi blogi päästäkseen aiemman painotaakasta. Vaikka siinä ei olekaan mitään hävettävää mitä on joskus ajatellut, niin olen tullut siihen päätelmään että tyhjällä pöydällä on kivempi askarrella uutta kuin jo valmiiksi kukkuraisella.

Lyhyt esittely. Neiti Kissanvilla on 30-vuotias, lesbiaanisessa parisuhteessa elävä, pelialalle töihin halajava, kissoja näköjään keräilevä toistaiseksi asiakaspalvelutyössä työskentelevä ikuisuusopiskelija. Olen sellainen tyttö, jolla on vilkas ja luova mieli ja laiskat kädet - ja aikuisiällä karttunut realiteetintaju, jonka takia epäonnistuneita askarteluprojekteja ei todennäköisesti tule juurikaan näkemään. Toivottavasti.

Kirjoitan varmaan sekalaisia mietteitä ja havaintoja, mutta se mistä Kissan Villassa yleensä teen äärellä (käytän nyt seuraavaa termiä varsin väljästi) kohistaan, on (vokaali)musiikista, elokuvista, sarjakuvista, kissoista, tekemästäni taiteesta sekä toisesta neiti Kissanvillasta sekä hänen kiinnostuksenkohteistaan (kirjoista) sekä taiteesta. Ajattelin, että tekisin teemablogin, koska se helpottaa aiheiden keksimistä, mutta olen kiinnostunut niin monista asioista etten voi vain päättää mihin teemaan asettuisin. Enkä muutenkaan oikein haluaisi sitoutua kirjoittamaan vain yhdestä asiasta. Sitoutuminen yleensä pelottaa minut takaisin päivittämättömyyden suonsilmäkkeeseen, ja sitä emme (todennäköisesti) halua.


Lopetan ensimmäisen bloggauksen kiusaantuneesti yskähtäen lähinnä siirtymällä takavasemmalla ja jättämällä lukijat selviytymään omilleen. Nähdään pian!